Mursu Ulla

S. 1965 Kauhava

Olen oululainen kuvataiteilija ja kuvataideopettaja. Taideherätykseni tapahtui jo lapsuudessa. Piirtelin tietysti, kuten muutkin lapset. Tuttavissa ja sukulaisissa oli kuitenkin ihmisiä, jotka älysivät lykätä sivellintä kynäni jatkeeksi. Vesivärimaalaaminen oli jotenkin hienoa ja juhlallista. Ja rasittavaa, koska värit levittäytyivät miten huvittaa, vailla rajoja.

Sekatekniikkatyöni syntyvät kerroksittain ja aina aloitan väreistä. Ne virittävät työn tunnelman. Aikuisena olen oppinut nauttimaan siitä, että väreillä on oma tahtonsa vallata paperi. Pyrin olemaan utelias ja valpas. Minulla on harvoin luonnoksia tai edes ideaa mihin kuvissani pyrin. Vesivärin päälle maalaan yleensä vielä akryyleillä tai temperalla kevyesti. Aiheen kirkastuessa, otan kaveriksi rasvaliidun. Sen pehmeää jälkeä ja syvää, lämmintä ja syliinsä sulkevaa mustaa rakastan. Valkoinen akryylimaalikerros desinfioi. Se peittää työssä sen, mikä ei ole kuvan kannalta merkityksellistä.

Työt ja aiheet yllättävät minut aina ja se on ihanaa. Raskasta on se, että pitää päättää milloin kuva on valmis. Joskus siihen menee tunti joskus vuosi. Töissäni toistuvat ihminen, kasvit ja eläimet. Ne vain putkahtavat aina uudestaan. Joskus yritin niitä estää, vaan mitä turhaa. Ihmiseen liittyy niin paljon kaikkea kiinnostavaa, innostavaa ja luotaantyöntävää, rakastettavaa ja riepovaa ristiriitaa.

Katse: suljettu, laskettu, sivuuttava tai läsnäolijaan luotu. Kädet: osaaottavat, välittävät, poissulkevat. Selänkaari: ”älä katso” ..tai..”huomaahan minut”. Lausumattomat sanat saavat ilmaisunsa.

Eläimet, kasvit, luonto kaikkinensa. Olen kiitollinen niiden ihmeellisyydestä ja olemassaolosta. Talventörröttäjät ovat viime aikoina pyrkineet kuviini. Liekö meissä jotain samaa.